MPKK Croquet Challenge 2006
Kauden toinen kroketin ranking-kilpailu pelattiin lauantaina 10.6 loistavissa
puitteissa Tampereella. Historiallinen Finlaysonin palatsi todisti
kuinka urheat krokettitaistelijat, nuo nykypäivien gladiaattorit,
ottivat mittaa toisistaan kesän ensimmäisenä hellepäivänä.
Turnauksen 17 kilpailijaa sijoitettiin 4 alkuerään joista erien 3 parasta
jatkoivat tuttuun tapaan voittajien puolella. Myös kauden ensimmäinen naispuoleinen
kilpailija, KurKon Hanna Piitulainen, osallistui turnaukseen. Hanna pelasi
hyvät turnauspelit ohittaen mm. viimeisessä pelissään maajoukkue-edustaja
Jan-Erik Frigrenin ja hän on varmasti kotikisoissaan SM-kilpailuissa tiukka
vastustaja.
Turnaus eteni suunnitelmien mukaan kunnes pelattiin ensimmäinen häviäjien
puolen peli.
Tavallisuudesta
poikkeavan pelistä teki sen kesto – hiukan yli kaksi tuntia. Se kuinka
kahdeksaan portiin saatiin kulumaan yli kaksi tuntia selittyy Erik Cantonan
ja hänen pikkuveljensä taktikointitaidoilla. Hattua silti pitää veljeksille
nostaa sillä he pelasivat itsensä maratonpelistä jatkoon. Seuraavassa pelissä
heille kuitenkin tuli noutaja ja koko Bembölen joukkue oli ulkona turnauksesta
varsin aikaisessa vaiheessa. Ehkäpä espoolaiset halusivat olla tällä kertaa
kohteliaita – olivathan he jo valloittaneet MPKK Croquet Challenge –pokaalin
jo kahdesti aikaisemmin.
Turnauksen taso kokonaisuudessaan oli kova ja helppoja eriä ei turnauksessa ollut. Finaaliin itsensä raivasi suoraan voittajien puolelta Schumi, Rubens sekä upean turnauksen pelannut KurKon Pertti Mattila. Häviäjien puolelta finaaliin nousivat vielä haastajat Ralf Schumacher, Mika Salo ja Jenson Button.
Finaalin 12-porttinen rata osoittautui yllättävän haastavaksi vaikka porteista
vain yksi (neljäs) oli sijoitettu vaikeasti luettavissa olevan kummun päälle.
Ensimmäinen yllätys finaalissa nähtiin kun MPKK:n moninkertaisen mestarin,
Schumin, peli takelteli ensimmäisillä porteilla. Juuri kun Schumi oli pääsemässä
vauhtiin, niin joukkuekaveri Button käytti vaikealla mäki-portilla häikäilemättömästi
Schumia hyväkseen suolaten Schumin samalla mäeltä alas. Schumin henkinen
selkäranka katkesi tuohon suolaukseen ja hän päätti jättää leikin sikseen,
vaikka kävikin vielä ennen lopettamista krokkaamassa kostoksi Buttonia.
Hallitsevan Suomen mestarin taival finaalissa oli myös takeltelevaa. Rubens
oli viimeisenä käytännössä koko finaalin ajan eikä kunnon pelituntumaa
tainnut löytyä. Hänen läpilyöntinsä tämän vuoden ranking-sarjassa on vielä
tekemättä ja on mielenkiintoista nähdä saako Rubens kerättyä itsensä kasaan
SM-kisoihin mennessä.
Viime vuoden ranking-sarjan voittajan Mika Salon taival koko turnauksessa
oli piinaava. Ensimmäisen alkuerän neljän sija tiesi sitä että finaaliin
pääsyyn vaadittiin menestymistä kaikissa häviäjien puolen peleissä.
Ensimmäisen
pelin katastrofin jälkeen Salo sai kuitenkin koottua itsensä ja raivasi
tiensä lopulta finaaliin asti. Finaalissa ensimmäisten porttien jälkeen
Salo roikkui joukon häntäpäässä, mutta viidennellä portilla hän käväisi
hetkeksi myös johdossa. Kahdeksannella portilla KurKon Mattila suolasi
Salon kuitenkin kaksi kertaa portin taakse, jonka aikana mitalijuna meni
menojaan. Salolle kuitenkin finaalin neljäs sija.
Jyväskylän turnauksen finalisti, MPKK:n Jenson Button, pärjäsi kauden toisessa ranking kilpailussa paremmin kuin edellisessä turnauksessa sijoittuen nyt palkintosijoille kolmanneksi. Buttonin kuntopuntari osoittaakin selvää kohenemista ja hänet kannattaa ottaa vakavasti myös tulevissa SM-kilpailuissa. Button oli myös onnekas järjestäjien laatimassa arvonnassa, jossa kaikkien kilpailuun osallistujien kesken arvottiin tavarapalkinto – hieno krokettiliiton logoin varustettu t-paita.
Kilpailujen suurimmasta yllätyksestä vastasi KurKon Pertti Mattila. Harvemmin
isommissa turnauksissa vieraileva krokettitähti osoitti jäätävää pelinlukua
ja teknistä osaamista turnauksen jokaisessa pelissä. Finaalissakin Pertti
oli ainoa pelaaja joka pystyi antamaan vastusta voittajalle. KurKo voi
hyvin levollisesti valmistautua SM-kilpailuihin, sillä heidän leveä pelaajamateriaali
on takuuvarmasti kilpailuissa kovaa valuuttaa.
Ranking-sarjaa alkukauden dominoinut, MPKK:n Ralf Schumacher, ei antanut
haastajille mitään mahdollisuuksia tässäkään turnauksessa. Saapahan nähdä
löytyykö tällä kaudella Ralfille vastusta Suomesta lainkaan. Ainakin SM-kilpailuihin
Ralf lähtee suurena ennakkosuosikkina.