SM-sarjan kolmas osakilpailu Virroilla 24.5.2008.

Jaakko Kiiski krokkaa jalattomalla Kroketin III Virrat Open järjestettiin tänä vuonna Killinkosken Wanhan tehtaan vehreillä nurmilla. Sää oli puolipilvinen ja lämmin, ajoittain sateinen. Kilpailu oli krokettikauden tähän astisista suurin, sillä paikalle saapui 35 pelaajaa seitsemästä eri seurasta. Järjestävänä seurana toimi PSC Finland ja puitteet sekä kisajärjestelyt olivat tuttuun tapaan erittäin hyvät.

Kaksi ensimmäistä osakilpailua väliin jättänyt viime vuoden SM-viitonen, Jukka Virta Jyväskylän Poropossesta, osoitti kuuluvansa edelleen suomalaisen kroketin kärkikastiin viemällä ansaitun voiton tapahtumarikkaassa finaalissa. Finaali oli pitkään kolmen kauppaa Virran, Saku Huuhtasen (HerKKo) ja Juha Kilpiön (PSC Finland) kesken. Pelin ratkaisu tapahtui mystisen vaikeaksi osoittautuneella kahdeksannella portilla, josta Virta selvisi ensimmäisenä jättäen Huuhtasen ja Kilpiön taistelemaan hopeasijasta. Läpäisyn jälkeen Virta lähti saavuttamattomalle karkumatkalle tehden erinomaisia lähestymislyöntejä ja tasaisen varmoja läpäisyjä. Virran finaalin kruunasi upea voittolyönti, jonka hän löi tikkuun 15 metristä. 

Jaakko Kiiski krokkaa jalattomalla Vahvasti kautensa aloittanut Saku Huuhtanen onnistui kymmenennen portin ”haamuläpäisyn” turvin karistamaan Juha Kilpiön kannoiltaan ja vei hopeasijan ottaen samalla haltuunsa himoitun rankingsarjan johtopaikan. Kauden ensimmäisen kilpailunsa pelannut Kilpiö otti hienosti pronssia ja osoitti olevansa etevän mailanrakentajan lisäksi myös yksi PSC Finlandin kovimmista mailankäsittelijöistä.

Kurikan krokettikerhon (KurKo) kovimmasta sijoituksesta vastasi hienoinen yllättäjä, Miika Turkulainen, nousten tasaisen vahvalla pelillä finaaliin ja sijoittuen lopulta neljänneksi. Toinen välieriin selvinnyt KurKolainen oli Mattilan ihmeveljeksistä nuorempi, Olli, joka pelasi erinomaiset alkuerät ottaen kolme voittoa ja yhden kakkossijan. Hallitsevan suomenmestarin turnaus tyssäsi kuitenkin välieriin ja lopputuloksissa Olli sijoittui viidenneksi. Isoveli-Pertin matka päättyi yllättäen jo alkueriin ja Turun osakilpailun voittaja sijoittui lopulta vasta 24:nneksi jääden ilman SM-pisteitä.

Jaakko Kiiski krokkaa jalattomallaJärjestäjäseura PSC Finlandin vahva kausi jatkui Virroilla, sillä Kilpiön lisäksi 12 parhaan joukkoon mahtui kuusi muutakin seuran edustajaa. Reijo Vehmasaho oli kuudes, Tuukka Kiiski seitsemäs, Anssi Nyman yhdeksäs, Kai Sippola kymmenes, Antti Korhonen yhdestoista ja tulokaskauttaan pelaava nuori krokettilupaus Juhana Kiiski kahdestoista. Erityismaininnan ansaitsee turnauksen paras naispelaaja Niina Lähteenmäki, joka saalisti kahdeksan SM-pistettä sijoittuen 15:nneksi. Porvoon osakilpailun menestyjät, rankingsarjaa alkukauden hallinnut Jaakko Kiiski ja Virtain nouseva tähti Anssi Kaakkomäki eivät olleet kotikisassaan vireessä, sillä Kiiski jäi sijalle 18 ja Kaakkomäki sijalle 25.

Suomalaisen krokettihistorian mahtiseura MPKK Tampereelta lähetti Virroille kivikovan kolmikkonsa, Rami Pajulan, Juha Torkkelin ja Tommi Korven. Odotukset olivat korkealla, mutta ainoastaan Pajula selviytyi välieriin, joissa karsiutui ollen lopputuloksissa jaetulla seitsemännellä sijalla Tuukka Kiiskin kanssa. Menneiden vuosien kestotähti ja Porvoon osakilpailun kakkonen, Juha Torkkeli hyytyi jo alkuerissä jääden lopulta sijalle 13. Viime vuoden ranking-sarjan voittaja Tommi Korpi jäi yllättäen pisteittä sijoittuen 21:nneksi.

Virtain osakilpailu tarjosi tasokasta krokettiviihdettä niin pelaajille kuin katsojillekin. Peli oli kovaa, mutta reilua ja yllätyksiä nähtiin niin tulosten kärjessä kuin häntäpäässäkin. Rankingsarjan kärkipaikka vaihtui ja taistelu SM-finaalipaikoista tiivistyy, kun kausi jatkuu 7.6 Kurikassa.