Kauden 2008 SM-sarja pyörähti käyntiin Porvoossa lauantaina 10.5.2008.
Voittoon ja samalla SM-sarjan kärkeen lähes näytöstyyliin itsensä löi PSC Finlandin Jaakko Kiiski Virroilta. Kiiskeä ei turnauksessa pidätellyt mikään ja heti ensimmäisestä alkuerästä lähtien hän pelasi tasaisen varmasti voittaen alkueräkierroksen, välierän ja lopulta ylivoimaisesti myös finaalin. Toiseksi turnauksessa ylsi Tampereen MPKK:n Juha Torkkeli ja pronsille pääsi Herttoniemen Krokettikerhon Esa Rinnetmäki Helsingistä.
Perinteikäs
urheiluseura Tollkis Ballklubb toimi lauantain turnauksen järjestävänä
seurana ja hienot puitteet pelipaikalle oli saatukin. Hyvin suunnitellut
kentät, hienosti merkatut ja todella vaativat portit sekä muutenkin
toimivat kisajärjestelyt takasivat pelaajille nautittavan pelikokemuksen.
Myös kelit suosivat kauden avausta ja pelit saatiin vietyä läpi auringon
paisteessa.
Turnaukseen osallistui yhteensä 29 pelaajaa ja suurin osallistujamäärä paikalle saapui PSC Finlandin toimesta, josta paikalle tuli 10 pelaajaa. Määrän lisäksi PSC:ltä löytyi laatua, sillä turnauksen 12 parhaan joukossa puolet olivat Virroilta. Nuoruus oli valttia, sillä voittoon kruisaileen Jaakko Kiisken seuraksi finaaliin pääsi myös super-yllättäjä Anssi Kaakkomäki. Anssin peliä leimasi samaan aikaan rentous ja letkeys kuin kylmäpäisyys ratkaisupaikoissa. Vielä ennen alkuerien viimeistä porttia Anssi oli jäämässä välieristä, mutta viimeisellä portilla nousu alkuerän voittajaksi takasi pääsyn välieriin. Välierän alussa Anssi oli jo hukkaamassa finaalipaikkaa, mutta kuutos portin jälkeen hän nousi välierässään toiseksi pitäen paikkansa loppuun asti. Liekö lyöntien välissä nautittu pizza antaneen Anssille tarvittavan energian finaalipaikan lunastukseen. Finaalissa Anssi johti aina viidennelle portille saakka, mutta sijoittui lopulta finaalin neljänneksi.
Kilpailun loistavasti aloittanut ja alkuerissä kolmen kierroksen
jälkeen turnausta vielä johtanut PSC:n Kai Sippola ei saanut välierässä
lyöntiään kulkemaan ja sijoittui lopulta turnauksessa seitsemänneksi.
Kaudelle 2008 Krokettiliiton hallituksen sopupelien kielto oli sisäistetty
hyvin PSC:n peleissä. He jopa olivat lanseeranneet epäsopupeli-termin,
jolla pilataan oman seuran pelaajien peli. Parhaiten epäsopupelin
taisi Tuukka Kiiski, joka viimeisen alkuerän viimeisellä portilla
ohitti seurakaverinsa Anssi Nymanin. Ohituksen johdosta Anssi tippui
pois välieristä sijoittuen kuitenkin hienosti kymmenenneksi. Ohituksellaan
Tuukka nousi turnauksessa sijalta viisitoista yhdenneksitoista.
Järjestävä seura ToBK sai turnaukseen myöskin hyvin edustavan yhdeksän pelaajan ryhmän. Parhaiten porvoolaisista pelasi Kim Högström, joka pääsi välieriin juurikin Tuukka Kiisken ohituksen ansiosta. Lopullisissa tuloksissa Kim oli kuudes ja kilpailujen johtajana toiminut Thomas Wahlroos kahdeksas.
ToBK:laisten voiman sai tuta mm. ensimmäisessä alkuerässä MPKK:n Juha Torkkeli, joka jäi kolmen porvoolaisen puristuksessa erässään selkeästi viimeiseksi. Vielä kahden alkueräkierroksen jälkeen Torkkeli oli turnauksessa viidentenätoista, mutta puristi kahden pakkovoiton myötä nipin napin välieriin. Välierässä Juha karkasi kuudennen portin jälkeen voittoon, vaikka välierän alku olikin hiukan hermostunutta peliä. Finaalissa Torkkeli oli pitkään viimeisenä, mutta seitsemännen portin jälkeen hän onnistui yhdessä pitkässä krokeerauksessa ja lisälyöntien turvin hän pääsi nousemaan toiseksi.
Myös HerKKolaisten menestys turnauksessa oli hyvä. Esa Rinnetmäen
nouseva trendi turnauksessa riitti lauantaina pronssille asti ja
pitkään turnauksen kärkipaikkaa pitänyt Saku Huuhtanen sijoittui
lopulta viidenneksi. Huuhtanen johti pitkään myös välierää, kunnes
kuudennella portilla harmittavasti pallo vieri portin ohi, jolloin
Torkkeli sekä Kaakkomäki pääsivät Sakun ohi. Alkuerissään välillä
kärjessäkin käynyt Tapio Ahonen ei päässyt omalle tasolleen ja jäi
juuri ja juuri lopputilanteissa harmittavasti pistesijojen ulkopuolelle
sijalle 21.
Hyvin SM-kauteen valmistaunut Kitron seura oli paikalla neljän pelaajan voimin. Uudet näyttävät edustusasut sekä uudet mailat antoivat odottaa kovaa vastusta Kitrolaisista. Keuruulaiset taisivat kuitenkin olla hiukan ylikunnossa, sillä voittoihin tarvittavaa rentoutta ei heiltä löytynyt. Viime vuoden SM nelonen Markus Varjamo sijoittui parhaana Kitrolaisena sijalle 16.
Kausi 2008 alkoi siis hienolla turnauksella Porvoossa. Seuraava turnaus pelataan jo ensi viikonloppuna 17.5 Turussa.